TERVETULOA HENKILÖKOHTAISEEN LÖYTÖRETKEEN TYYLIISI

Tule käymään!

Haluan tarjota naisille kivan, inspiroivan, ajankohtaisen ja palvelevan muoti- ja hengähdyspaikan kaiken kiireen keskelle. Tule tutustumaan liikkeeseemme Jyväskylän Väinönkadulle!

Meille voit tulla myös piipahtamaan ja istahtamaan hauskalle YELLOW-sohvallemme. Samalla saat tuulahduksen ajankohtaisista trendeistä. Saat yksilöllistä palvelua ja voimme perehtyä tyyliisi yhdessä, iloisissa tunnelmissa.

Haluan tukea YELLOW-valikoimalla Sinun tyyliäsi elämäsi arjessa ja juhlassa. Vaatteet ja muoti on ihanaa – ei vakavaa.  Yrittäjänä olen kokenut vaatetusalan monet vuosikymmenet, trendit ja  liike-ideat. Yksi asia pysyy. Se on asikkaiden oman tyylin tuntemus. Joka aamu mietin kenet kohtaan, kuka haluaa kertoa omaa tarinaansa omalla tyylillään ja ketä voin siinä palvella.

 

 

 

Tavoitteena ja tarkoituksenamme on olla rento, naisellinen hauska ja samalla aikaa itsevarma, vahva ja alati uudistuva naistenvaateliike – tai olemme alkaneet ajatella ja toimia yhä enemmän LIFESTYLE-ajattelun mukaan.

Toivomme, että liikkeemme on myös kohtaamispaikka, jossa hyvät ideat voivat saada lisäinspiraatiota ja jossa on virkistävää viivähtää hetken käyttäen aikaa itseensä.

Päivitämme ja kehitämme mallistojamme yhä enemmän asiakkaille “räätälöivään” suuntaan. Kun tunnemme asiakkaat ja suhde on vuorovaikutteinen, osaamme myös valita juuri oikeat tuotteet putiikkiin – vaikkapa maailmalta, muodin kärjestä.

Tervetuloa! Nyt on YELLOW Season aika – toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi.

PS. UUTTA! Meillä on nyt myös valikoima MosMoshin superihania saappaita ja nilkkureita. Huippulaatuisia ja kohtuuhintaisia – tule sovittamaan. 

Voit varata ajan myös henkilökohtaiseen palveluhetkeen: p. 0400 718 800

T. Anitta